Roskapuhetta
Uutisia ja kuulumisia – 8. syyskuuta 2009 klo 7.13
Peimarin Vihreät kävivät vierailulla Rouskiksessa keskustelemassa jätteistä. Salon, Paimion, Piikkiön ja Kemiönsaaren jätehuollosta vastaavan yrityksen toimitusjohtaja Jukka Heikkilä ja kehityspäällikkö Jaana Turpeinen pitivät perusteelliset katsaukset jätehuollon nykytilaan ja tulevaisuuteen.
Kuumin keskustelunaihe oli jätekuljetusten kilpailuttaminen. Jo yli 50 % Suomen kunnista on kilpailuttanut kuljetuksen, kuten kuvasta näkyy (vihreä = kunnan kilpailuttama, keltainen = sopimusperusteinen, ts. asukkaat kilpailuttavat itse, punainen = sekajärjestelmä, jossa on molempia). Keskitetyn jätehuollon kasvu on ollut viime vuodet rivakkaa, kun alkuvaikeuksien jälkeen edut ja säästöt ovat käyneet ilmi.
Tulokset ovat vakuuttavia. Ympäristö kiittää, kun jätteet päätyvät paremmin kierrätykseen ja kaatopaikalle, ja turha autoralli vähenee. Myös kuntalaiset kiittävät, sillä kunnan kilpailuttama roskiksen tyhjennys on reippaasti halvempi. Kokemusten mukaan myös yrittäjät ovat olleet alkuepäilyjen jälkeen tyytyväisiä tehostuneeseen toimintaansa.
Eduista huolimatta jätekuljetusten kilpailuttaminen ei ole Rouskiksen alueella vielä ottanut tuulta. Vihreät pitävät asiaa tärkeänä. Kun keskittämisestä hyötyisi sekä ympäristö että kuntalaisen kukkaro, asiaa kannattaa edistää Paimiossa ja Sauvossa.
