Ryhmäpuheenvuoro
Valtuustoaloitteet ja puheenvuorot – 25. syyskuuta 2009 klo 11.19
Kaupunginvaltuuston kokous 24.9.2009
§6 Harkinnanvaraisen avustuksen hakeminen ja talouden vakauttamissuunnitelma
Vihreiden ryhmäpuheenvuoron lyhennelmä
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja runsas lehteriyleisö
Puolueiden välisissä säästöneuvotteluissa on ollut hetkiä, jolloin on tuntunut, että vakavien päätösten sijaan pelataan “Hullunkurisia perheitä”.
Perhe “Venkoilijat” ei suostu muuttamaan mitään. Talouden ongelmat ratkaistaan vanhoilla tutuilla keinoilla, eli veronkorotuksilla.
Perhe “Kiristäjät” puolestaan ei suostu puhumaan veronkorotuksista, ellei ensin sovita, että kunnalta vähennetään väkeä välittömästi 20-30 henkeä.
Molempia toimia tarvitaan. Tämän tietävät kaikki. Siksi kumpaakaan hullunkurisista perheistä ei tarvita. Ideologioiden kirkastamiseen on nyt kovin huono hetki.
Onneksi tuo korttipelivaihe on nyt jäänyt taakse. Nyt on aika tehdä politiikkaa siitä miten nuo välttämättömät toimet tehdään ja keihin ne kohdistuvat.
Vihreiden tavoitteena on, että
- henkilöstövähennyksissä ja ulkoistuksissa pitää hyödyntää eläköitymistä ja keskittyä tukitoimiin (esimerkiksi palkanlaskenta, kunnossapito, siivous)
- verojen korotuksessa parempituloisten on kannettava isompi vastuu, ja siksi kiinteistöveroa on korotettava suunniteltua enemmän ja palveluiden tuloporrastusta on tarkennettava
- palveluissa karsinnalta on säästettävä köyhimmät ja heikoimmat: lapset, lapsiperheet, vanhukset ja syrjäytyneet työikäiset
Vihreät pitävät esityslistan kohtaan 6 ehdotettua lisäystä säästötoimien tarkentamisesta budjetin laadinnassa riittävänä. Sen pitää tarkoittaa sitä, että säästölistaa käsitellään edelleen luonnoksena, josta voidaan poistaa ja johon voidaan lisätä kohteita ryhmien välisissä neuvotteluissa budjettia laadittaessa.
